All good things must come to an end

Moi,

hitaiden nettiyhteyksien ja muidenkin tekosyiden takia hieman viiveellä blogipäivitys vasta nyt.

Torstaina oli aikaa projekteiden viimeistelyyn. Aamulla näytti siltä, että jokaisella ryhmällä olisi vielä ”aika” pitkä päivä edessä. Esimerkiksi minun ryhmän jutusta puuttuivat vielä puolet editoinnista, voiceoverit ja käännös swahilista englanniksi ja valokuvien paikoilleen laittaminen. Itseäni hieman huoletti, saadaanko hommia tehtyä saman vuorokauden puolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo lyhyt aika kultaa muistot ja mielessäni on enää, että pitkän päivän jälkeen tuotos saatiin pakettiin. Meidän tarina kertoo Iringan yliopistolla journalismia opiskelevasta tytöstä, joka on fyysistä rajoitteistaan riippumatta pystynyt toteuttamaan unelmiaan journalismiopintojen parissa. Haastattelu tehtiin swahiliksi. Haastatteluhetkellä minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä siinä keskusteltiin tai mitä asioita haastateltava kertoi. Lopulta kuitenkin päädyimme siihen tulokseen, että minä teen englanninkieliset voiceoverit, eli dubbaukset, tarinaan. Täytyy myöntää, että se oli hieman haasteellista…Teksti ei ollut tuttu ja radiostudiossa oli lämmintä valehtelematta ehkä se +35 astetta. Lisäksi ympärillä oli 5 muuta opiskelijaa kuuntelemassa. Parin (viiden!!) yrityksen jälkeen se saatiin purkkiin deadlinen lähestyessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin välillä seuraamassa muiden ryhmien työskentelyä ja lievää tuskaa oli aistittavissa myös muiden editoinnissa. Little by little, jokainen ryhmä sai videon torstain puolella valmiiksi. Meidän suomalaisten kesken juhlimme lopputulosta ravintola Sai Villan riisillä ja Chicken Tikka Masalalla ja tietenkin paikallisella oluella, Kilimanjarolla. Ilta venyi hieman, koska juttua riitti 🙂

Näkymät ravintola Sai Villasta Iringan ylle.

Näkymät ravintola Sai Villasta Iringan ylle.

Perjantaina oli meidän viimeinen päivä yliopistolla, myös projektin päätöspäivä. Saimme vieraita myös Suomen Tansanian suurlähetystöstä. Jokainen ryhmä esitteli lopputuotokset ja saimme niistä palautetta. Kaikilla oli hieman haikea olo, koska tiesimme projektin tulleen päätökseen.

Illalla meillä oli projektin päätösillallinen Mama Iringa -ravintolassa. Tarjolla oli hyvää italialaista ruokaa, puheita ja halauksia riiitti ja valokuvia otettiin sadoittain. Meille myös jaettiin todistukset projektiin osallistumisesta. Ilta oli erittäin onnistunut ja muistamme sen varmasti vielä pitkään. Lopuksi lähdimme vielä paikallisten opiskelijoiden kanssa Iringan yöhön ja aamulla parin tunnin yöunilla kohti kotimatkaa. No worries, hakuna matata!

Onnellisin Terveisin
Nella

In English
On Thursday it was time to finish our projects. In the morning it seemed like each group would still have a long day coming up. For example my group hadn’t done editing part, voiceovers etc yet.

Our story is about girl who studies in University of Iringa and who has made her dreams come true dispite of her physical limitations. The interview was made in Swahili. I made voiceovers in English to our story. I have to say that it was a bit of a challenge…But after few times I did it 🙂

Little by little each group finished their projects on Thursday. We Finns went to restaurant Sai Villa to celebreat this with Tikka Masalas and for sure Kilimanjaros!

Friday was our last day in Iringa. We had speacial guest from the Finnish Embassy in Tanzania. Each group presented their final project and we got feedback of these. We had a liitle wistful feelings because we knew that the projects had come to an end.

In the evening we had a closing seremony and dinner in restaurant Mama Iringa. The evening was very special and we will remember it for a long time. After dinner we went to nightclub with other students and after a couple hours of sleep it was time to start journey back home. No worries, hakuna matata!

With happy regards

Nella

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s